MARIA GASOLINA

Käännösiskelmäorkesteri Maria Gasolina on liikuttanut täysiä klubeja ja festivaaliyleisöä jo vuodesta 2001. Bändin julkaisua on kyselty ja odotettu pitkään, ja nyt Maria Gasolina julkaisee 8-raitaisen pitkäsoittonsa "Se jokin". Gasolinan ohjelmisto on pääasiassa brasilialaista musiikkia, mutta myös Molokon, Blondien, Manu Chãon ja Mory Kanten musiikkia on versioitu suomeksi. Yhtyeen livekeikkojen tavaramerkiksi on vakiintunut niveliäliikuttava rytmiralli jonka orgaanista kutsua on vaikea vastustaa. Albumilla kuullaan sekä yhtyeelle tuttua luomurytkettä että uudemman kuuloista studiomateriaalia. Maria Gasolina esittelee siinä suomalaiselle yleisölle brasilialaisia klassikoita Caetano Velososta Banda Olodumiin.

"Maria Gasolina" on brasilialaista slangia, ja tarkoittaa autofriikkejä, esimerkiksi sellaisia tyttöjä, jotka tykkää vaan autoilijoista.

http://www.mariagasolina.net

LOS ELEMENTOS

Los Elementos on kesällä 2005 perustettu ensimmäinen, ainoastaan rumban tekemiseen erikoistunut suomalaisyhtye. Yhtyeen juuret kumpuavat Santiago de Cuban maaperästä, jossa useat muusikoista ovat ottaneet oppia paikallisilta rumberoilta. Kokoonpano on vankka 13 henkinen; viidestä perkussionistista ja kahdeksasta laulajasta koostuva kokonaisuus. Rumba syntyi Kuubassa 1800- ja 1900-lukujen taitteessa Havannan ja Matanzasin alueilla. Sitä lähtivät kehittämään lähinnä kansan köyhimmästä sosiaaliluokasta nousevat ihmiset. Rumba on kautta aikojen tarkoittanut juhlaa, joka voidaan järjestää spontaanisti, ilman mitään erityistä syytä. Los Elementos pyrkii tätä määritelmää tukien tekemään musiikillaan tunnelmaa nostattavaa fiestataidetta. Kokoonpano yhdistelee rumban eri tyylilajeja ja variaatioita oman makunsa mukaisesti. Eri puolilla Kuubaa syntyneiden rytmien ja melodioiden lisäksi ohjelmistoon kuuluu myös omaa tuotantoa.

GRUPO LEGAL

2003 perustettu helsinkiläissekstetti koostuu pitkän linjan samba-friikeistä, jotka todella tuntevat oman lajinsa. Grupo Legal käyttä brasilialaisia soittimia ja on erityisesti vihkiytynyt pagodelle. Tämä perinteinen samba-tyyli on juuri sitä kamaa, johon riolaiset luottavat halutessaan viettää hauskan illan tanssien, laulaen, rentoutuen. Jos tunnette äkisti olevanne Rio De Janeirossa niin ei hätää, Grupo Legal aiheuttaa tuon hallusinaation täysin laillisin keinoin.

Takaisin.